Päivähoidon aloitus itsessään sujui paremmin kuin hyvin. Mitään itkuja ei tullut, enemminkin lapsi ei halunnut lähteä hoidosta pois ja itku meinasi tulla siinä vaiheessa. Lapsi sai alkuun tehdä kummankin meidän vuorotyöstä johtuen keskimäärin lyhyttä päivää ja n. 3päiväistä viikkoa. Pair kuukatta hoidon aloituksesta miehen työpaikka ja aika muuttui ja lapsi tekee pääsääntöisesti huikean pitkää 9 tuntista päivää, yleensä sen 3 päivänä viikossa. Onneksi on jaksanut hyvin. Itse hirvittää mutta ratkaisua tähän ei ole kun kummankin meidän työmatka on pitkä.
Itse olen nauttinut työssäkäymisestä, mutta nyt kun olen ollut jo yli puolivuotta poissa kotoa alan kaipaamaan taas sinne. Toki se ei ole mikään taloudellisesti mikään mahdollisuus oikeasti.
Rankkaa tässä on se että työpäivän jälkeen pitäisi jaksaa olla lapselle läsnä, vaikka väsyttää, tehdä pariin tuntiin kotihommatkin ja ehtiä vielä ajoissa nukkumaan, ettei taas väsyttäisi töissä. en tiedä miten muut selviytyy näistä "ruuhkavuosista" mutta voin sanoa ettei ole kyllä parasta aikaa minun elämässä vaikka lapsi on tällä hetkellä hauskin, nokkelin, fiksuin ja mahtavin ipana päällä maan! Nyt 2.5 vuotiaana hän tuottaa elämään niin paljon sisältöä ettei sitä voi sanoin kuvata. Nautin tästä ainakin vielä, sillä eihän sitä tiedä milloin se oma tahto (jota kyllä löytyy), alkaa tuottamaan kasvatushaasteita :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti