tiistai 7. lokakuuta 2014

Synnytykseen valmistautuminen - Vadelmanlehtitee

Pakko myöntää mutta hirveästi ei ole tullut synnytykseen valmistautumista harjoitettua. Ei fyysisesti eikä oikein ajatuksen tasollakaan. Jotenkin työ ja esikoinen vie kaiken energgian ja iltaisin kun olisi aikaa jumittaa vain tietokoneella. Olen kuitenkin yhden kirjan lukenut ja muutaman vanhan tutun esikoisen ajalta ajattelin vielä lukaista.

No vadelmanlehtiteetä olen kuitenkin alkanut hörppimään kun sain ystävältäni pussin kyseistä tavaraa. Esikoisen kanssa en aiheeseen tutustunut, mutta nyt jo ennen raskautta olin lukenut kyseisestä teestä. Tai siis eihän tämä teetä ole vaan ihan vaan kuivattuja vadelmanlehtiä.

Näiden pitäisi siis vahvistaa kohtua ja loppuvaiheessa supistuksia. Lisäksi jotkut kokevat että raskauspahoinvointi voisi lievittyä. Yleisin kuulemani ohjeistus nauttimiselle on 1kuppi ensimmäisellä kolmanneksella, 2 toisella ja 3 viimeisellä kolmanneksella.
(toisaalta jotkin lähteet välttävät käyttämään tuotetta alkuraskaudessa keskenmenoriskin vuoksi?)

Satuin myös bongaamaan tiedon että vadelmanlehtitee voisi vähentää ennenaikaisia supistuksia ja nyt kun olen pari viikkoa juonut yhden kupillisen päivässä, tuntuu että supistukset olisivat vähän vähentyneet. Mutta mistä sen tietää onko se teen lipittämisen ansiota.

Vadelmanlehtiteetä löytyy useammalta valmistajalta. Itse nautiskelen sonnentorin teestä. Toki voi myös itse kerätä vadelmanlehtiä (tuoreita versoja keväällä) ja kuivattaa ne. Tulee kuulemma tosi hyvää!

2 kommenttia:

  1. Join itse tuota teetä molemmissa raskauksissa rv 40 jälkeen :)

    VastaaPoista
  2. Täällä päin tuota käytetään kai aika paljon just loppuraskaudesta. Sen sijaan kamomillaa pitäis välttää, se kun voi stimuloida supistuksia. Tiedä häntä, mut näin mua valistettiin luontaiskaupassa töissä ollessani.

    VastaaPoista