torstai 4. joulukuuta 2014

Muuton jälkimainingeissa

Vielä ei tule kuvia uudesta kodista. Luultiin että muuton jälkeen päästään vaan laittamaan tavarat kaappiin ja ostamaan jotain pientä, mutta ei. Aika paljon kaikkea on tässä pitänyt tehdä. Osa on ihan ok juttuja, osa saa veren kiehumaan. Vai mitä sanotte siitä että takapiha on jätetty täyteen ison koiran ulosteita. Valtavia kasoja useampia. Yök. Tai mitäs sitten se että kaupanteoss on "unohtunut" mainita että olohuoneen valon joku erikoissulake on palanut niin että hommaan tarvitaan sähkömies tai että wc:n peilikaapin pistoketta ei ole yhdistetty ja sähkömies saa hoitaa saman homman.

Tavarat ei ole vielä päässeet kaappiin koska suurin prosessi on ollut makuuhuoneen likuovikaapiston tuunaminen järkevämmäksi. Siinä oli ihan muutama  hylly ja pitkä pitkä rekki, jolla emme tee mitään. Mies onkin asentanut sinne tänään Ikeasta ostettua  algot- hyllysarjaa.

kuva lainattu ikean sivuilta

Huomenna saadaan siis vihdoin tavaraa kaappiin :)

Omista oloista sen verran että nyt mennään rv 31+4. Neuvola oli tänään pitkästä aikaa ja uusi neuvolan terkkari todella mukavan oloinen. Tosin sain lisää ahdistumisen aihetta muuttostressin lisäksi kun sf mitta ei ole kasvanut kolmen viikon takaiseen ja silloinkin se on ollut -2sd ja nyt siis käyrien alapuolella. Lähete äitiyspolillle lähti siis tänään.

Sairaslomalla olen ollut jo marraskuun puolivälistä, tosin viime viikolla kävin kokeilemassa töissäkäyntiä, mutta ei vaan jaksanut ja eilen tk-lääkäri onneksi kirjoitti sairasloman äitiysloman alkuun asti :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti