sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

mitä isompi edellä sitä pienempi perässä

Kyllähän mä sen etukäteen tiesin. Että ihan samanlaista tulee olemaan tämän pienemmän kanssa. Mutta sitä en tiennyt että se tulee olemaan vaikeampaa. Esikoinen reagoi maidon kautta vain maitoon (ja jälkikäteen ajateltuna lievin oirein myös vehnään?) Ja kun maito jäi pois, ei itkuja ollut ja meillä oli tyytyväinen lapsi. Tämä pienempi huutaa kurkku suorana, joka ilta. nykyään vähemmän kuin ennen. Niinä päivinä kun ole kokeillut sopiiko jokin kieltolistan tuotteista huudetaan useampi tunti, pieni vetää itsenä kaarelle ja on koko vartalostaa ihan jäykkä, hikkailee ja oksennus nousee kurkkuun.

Mutta jos jotain positiivista asiassa on niin kieltolistat näyttää hyvin samanlaiselta kuin esikoisella.

Esikoinen: Maito, soija, vehnä, ohra, ruis, kaura, tattari, riisi, manteli, pähkinä

Vauva: Maito, Soija, MUNA, kotim. viljat (näitä en ole ehtinyt testata), riisi, manteli, pähkinä, kaakao

Pienemmällä toki on muna myös listalla, mutta sitä meillä laitetaan vain pinaattilettuihin ja ne voin itse jättää syömättä.

Molemmat tytöt käytin myös osteopaatilla. Niistäkin kokemuksista kerron lisää myöhemmin kun uusintakäynnit sinne on tehty.

Tällaista täällä. Onneksi yö/päivärytmi on alkanut muodostua, eli jos vatsaa ei tarvi huutaa niin yöllä kyllä useimmiten nukutaan eikä kukuta. Myös esikoinen on dietin kiristämisen jälkeen nukkunut varsin hyvin ja päivätkin on olleet rennompia. (toki nyt tämän sanomisen jälkeen kuunteleen ensi yönä kummankin huutoa...)

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

ompeluksia

Imetysdietti on purrut nuorimmaiseen ja kevään tulo on muutenkin tuonut virtaa. Olen nipistänyt aikaa ompeluun koska tiedän että siitä saan energiaa muuhunkin puuhaan. :) Tällaista pientä on tullut tehtyä!


Kahdet äitiyspakkauksen puolipotkarit sai kuminauhojen tilalle resosrit. Nyt pääsevät käyttöön!


uffin euronpäiviltä napattu laadukkaan oloinen trikoopaita sai uuden elämän esikoisen yökkärihousuina ja vauvan potkareina. Ihana kokoero!


Ja tarpeeseen vaatetta itselle. Auringonkukkatrikoosta toppi imetysluukulla. Onnistui tosi hienosti kun käytin kaavana itselle sopivaa (ei imetys)toppia ja mittasin siihen sopivan luukun. Nyt mulla on täydellinen imetystoppikaava! Toivottavasti kangas pysyy hyvänä ahkerassa käytössä :)

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Pikaiset kuulumiset

Pirpana on nyt neljä viikkoa. Reilu viikko sitten alkoi huuto ja se ei ole loppunut. Yöunia tulee pätkissä niin vähän että blogi ei ole ensimmäisenä mielessä. Imetysdieetti on aloitettu, mutta sillä ei tunnu olevan vaikutusta, joten ehkä tämä ei olekkaan allerginen tapaus ja huuto johtuu muusta. TAi sitten on allerginen jollekkin ihan muulle kuin esikoinen. No ainakin sain sitten liinalapsen sillä öisinkin huuto rauhoittu (jos rauhoittu) ainoastaan liinassa. Pari päivää takaperin laskin ja lapsi oli 6 tuntia liinassa. Selkä kiittäisi jos ei ihan niin paljon tarvitsisi kantaa...

Joten palaillaan vähän virkeämmille aivoilla kunhan täällä nukuttaisiin vähän paremmin...